perjantai 22. marraskuuta 2013

Hoivalinja työssäoppimassa

Marraskuu lähenee loppuaan, mutta talvi vielä antaa odottaa. Opistolla on rauhallista, kun sekä hoiva- että kaito-opiskelijat ovat työssä oppimassa. Hoiva-linjan opiskelijoilla jakso on jo yli puolenvälin ja pikkuhiljaa ajatukset alkavat siirtymään takaisin koulunpenkille. Hyvillä mielin on opettajana voinut seurata työssäoppimisjakson etenemistä. Paljon on opittu niin hoitotyön temppuja kuin myös asiakkaiden kohtaamista ja työelämätaitoja.

Huomisesta alkaen alkavat työpaikkakäynnit ja sitä mukaa myös työssäoppimisjakson arviointi. Hoiva-opiskelijat ovatkin olleet hyvin erilaisissa paikoissa ja keskustelua harjoittelujakson aikana on käyty ainakin virtuaalisesti ryhmän omalla keskustelualueella Ryhmiksessä. Aktiivinen keskustelu onkin korvannut tällä kertaa perinteisen oppimispäiväkirjan ja näyttääkin siltä, että se on ollut mielekäs tapa vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia.

Laitan tähän vielä kuvia lokakuulta, jolloin kävimme Arkissa tutustumassa omaishoitajiin. Opiskelijat olivat suunnitelleet tilanteeseen myös viriketuokion, joka sisälsi monenmoista, yhteislaulua, runonlausuntaa kuin myös jumppaakin J 
Tuokio kuvaa hyvin myös sitä, miten moneen meistä on, kun vaan yhdessä yritetään.

Terkuin Mervi



Viriketuokio omaishoitajille Karstulan seurakunnan nuorisotila Arkissa

Hoiva-avustaja-opiskelijat järjestivät omaishoitajille monenmoista ohjelmaa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti