torstai 28. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!


Entisajan lautanauhoja

Esitelläänpä tässä postauksessa Elinan tekemää, entisajan lautanauhatekniikalla toteutettua nauhaa.

Kudotut ja palmikoidut nauhat kuuluvat Suomen esineellisen kansankulttuurin vanhimpaan, esihistorialliselta ajalta periytyvään aikaan. Nauhoja käytettiin entisaikaan sekä hyöty- että koristetarkoituksiin: mm. reunus- ja olkainnauhoina, kansanpuvuissa, vöinä, hevosten valjaissa, jne.

Varsinkin Kaakkois-Suomessa ja Kaakkois-Savon pitäjissä morsian jakoi sulhasen suvulle nauhoja häälahjoina aina 1920-luvulle saakka.

Lautanauhat kuuluvat kudottuihin nauhoihin, ja kuvissa oleva nauha on tehty villalangasta 18 nauhalautaa käyttäen.




keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Huovutusta

Käsityölinjalla on näin pääsiäisen alla tehty huovutustöitä. Tässä muutamia kuvia Seijan huovutustöistä:


Kuva ennen...





... ja kuva jälkeen!








keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tervetuloa Toveripäiville!

Tulevana viikonloppuna, 16.-17.3.2013 järjestetään opistolla perinteiset Toveripäivät!


Toveripäville ovat tervetulleita kaikki nykyiseet ja entiset oppilaamme, työntekijämme ja opiston ystävät! Sunnuntaina vietämme samalla myös opiston vuosijuhlaa.

Erityisesti kutsumme vuosina 1952-53, 62-63, 72-73, 82-83, 92-93 ja 2002-2003 opiskelleita juhlakurssilaisia tapaamaan entisiä opettajiaan ja opiskelutovereitaan.


Ohjelma:



Lauantai 16.3.2013

klo 10.00
  • Tutustutaan toisiimme! (Liikuntasali) 
  • Leikkejä ja liikunnan iloa
  • Opisto Racing -ohjeistus 

klo 10.30 Yhteistä mukavaa:

  • Lapsi-aikuinen –tanssia. Ohjaajana KPL-opiskelijamme, tanssinopettaja Maria Smura (liikuntasali)
  • Taiteilemme yhdessä! 
  • Talvisia kisailuja ulkona 

klo 12-12.45 Lounas 

  • Opisto Racingin loppukiri

klo 13.00 Toverimerkkijuhla 

  • Opisto Racingin oikeat vastaukset ja voittajien palkitseminen
  • Opiskelijoiden ohjelmaa
  • Rehtorin puhe
  • Toverimerkkien jako

klo 14.00 Päätöskahvit 

Voit ottaa myös lapset mukaan tapahtumaan. Ilmoittelethan osallistumisestasi ruokailujen vuoksi opistolle. Tarjoamme osallistujille lounaan sekä tarvittaessa majoituksen kauempaa tuleville omilla liinavaatteilla
Illalla mahdollisuus edellisvuosien opiskelijoiden tapaamisiin opiston tiloissa. Ota yhteys linjan vastuuopettajaan, jos haluat kokoontua epävirallisemmin yhteen opiskelutovereidesi kanssa! 
Ota toverimerkki mukaan jos löytyy.

Sunnuntai 17.3.2013 

klo 09.00 Aamupala

klo 10.00 Messu Karstulan kirkossa.  Saarna rovasti Elo Norja, liturgi  kap-
palainen Seppo Tiainen. Musiikkia: Kanttorina Jouni Mäkinen.

klo 11.30 Lounas

klo 12.30 Päiväjuhla opiston juhlasalissa

  • Puheenvuorot: seurakuntaneuvos Alma Saari, rehtori Pekka Knuutti. 
  • Aikaisempien vuosikurssien tervehdyksiä: mm. Irja Forss (1952-1953),  Marjatta Vihinen - Seija Oikari (1962-1963), muidenkin tasavuosikurssien esityksiä toivotaan.
  • Muistosanat poisnukkuneille, Alma Saari.
  • Musiikkiohjelmaa:   Pirkko Rankila, laulu, Markku Aho, säestys. Salla Krok (2012-2013), laulu ja Anneliina Keisala, säestys
  • Yhteislaulujen säestys Markku Aho

Kahviväliaika

klo 14.00 "Juhlakurssien" (vuosikurssit 1952-53, 1963-63, 1973-73, 
1982-83, 1993-93 ja 2002-2003) tapaamiset. Mukana entisiä työntekijöitä: mm. Alma Saari, Kaisu Elo, Matti Lahti, Pirkko Möttönen, Anneli Pajunen (Ylönen).

klo 14.40-15.10   Siionin Kanteleen seurat: kanttori Markku Aho ja Pekka Knuutti


torstai 7. maaliskuuta 2013

Lottakurssilaisten kuulumisia



Lottakurssin rekvisiittaa


Tällä viikolla Lottakurssilaisia on hemmoteltu mm. jalka- ja käsihoidoilla:



Kurssilaiset ovat myös saaneet ohjaajista uusia ystäviä - ja toisinpäin



Saana Keisalan kauniit, herkät lauluesitykset torstain aamuhartaudessa saivat tämän viikon suurimmat suosionosoitukset! Säestäjänä Anneliina Keisala.


Kurssilla on myös jumpattu ja pelattu sulkapalloa.



Taidetta. Tässä syntyy itse maalattuja silkkihuiveja.





tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lottakurssi alkoi taas!



Järjestyksessä toinen lottakuntoutuskurssi järjestetään Karstulan evankelisella opistolla  4.-15.3.2013 välisenä aikana.




Kurssi järjestetään yhteistyössä Lotta Svärd -säätiön kanssa. Kurssilaiset ovat iältään 82-92 vuotiaita rintamalla palvelleita Lottia ja kotirintamalla toimineita pikku-Lottia. Osallistujia on yhteensä 25.




Monipuolisen ohjelman lisäksi kurssilaisille tarjotaan päivittäin taksikuljetukset kotoa/kotiin Lottien
oman toivomuksen mukaisesti. Kurssille jaksaa osallistua paremmin, kun yön saa nukkua omassa sängyssä!

Lotille on tarjolla ryhmä- ja yksilökuntoutusta, palvelu- ja apuvälineneuvontaa sekä hyvän olon hoitoja.
Myös opiston oppilaat ja opettajat ovat järjestäneet kurssilaisille monenmoista ohjelmaa, mm. yhteisiä käsityö- ja jutustelutuokioita. 

Kurssin vastuuhenkilönä toimii opiston terveydenhuollon opettaja, gerontologi Kaija-Riitta Eira.