tiistai 8. marraskuuta 2016

Kuulumisia terveysliikuntalinjalta



Heippa, ja tervehdys täältä terveysliikuntalinjalta, eli ”lilliläisiltä”! :-)

Kerrotaan ja kerrataan hieman kuulumisia tämän linjan puolesta. Opistovuoden alku on mennyt vauhdilla, ja paljon on ”palikoita kokemuskoppaan kertynyt”. Uusia ihmisiä ympärille, uuden oppimista, kehon ja mielen haastamista, näitä ja paljon muuta on kulunut syksy tuonut tullessaan.

Tällä hetkellä meitä linjalaisia on pieni porukka, mutta sitäkin suurempi into ja ”tarmo” tästä ryhmästä huokuu. Kevään mukana odotellaan toki lisää mahdollisia uusia opistokavereita! (Vinkki!: 2.1.2017 alkaa terveysliikuntalinjan kevätlukukausi, jolle voi hakea ihan uutena opiskelijana!)

Meillä ryhmäläisillä on monenmoista taustaa takana ja erilaisia tavoitteita ja suunnitelmia terveysliikuntalinjalle hakiessamme ja linjaa käydessämme. Siinä missä toinen haluaa eväitä uutta ammattia miettiessään, toinen haluaa kehittää omaa liikunnallista osaamistaan ja liikunnallisuuttaan. Yhdistävä tekijä on kuitenkin liikunnan ilo ja halu kehittyä, kukin omissa tavoitteissaan.

Koulupäivät meidän ryhmäläisten mielestä tuntuvat kuluvan vauhdilla, koska tietenkin linjan mukaisesti liikuntaa ja liikettä mahtuu päiviin paljon. Opistojaksoa on nyt kulunut kohta kolme kuukautta, ja tähän mennessä on opeteltu mm. melontaa, suunnistusta, frisbeegolfia, pesä-, jalka-, kori- ja sulkapalloa, geokätköilyä, uintia ja yleisurheilua. Lajeja käydään läpi teoriassa sekä kokeillaan käytännössä. Syyskuulla mittailtiin myös erähenkisyyttä kahden yön vaellusreissulla Pirkanmaalla Seitsemisen kansallispuistossa. Osalle vaeltaminen oli tuttua ennestään, osalle taasen ihan ensimmäinen kokemus. Niin, ja tietenkin Kannonkosken Teemmä-talli johdatti meidät ratsastuksen kiehtovaan maailmaan. Lisäksi syksyn aikana tutuksi ovat tulleet kuntosali-, veryttely-, ja mm. kahvakuulaharjoitteet. Aivojakaan ei jätetä jumppaamatta. Kunto siis kasvaa ”väkisinkin” oppiessa! Ja sehän on vallan mahtava asia! :-)

Opistossa harrastetaan yhdessä myös koko opiston voimin yhteisliikuntatuokioissa, esim. sählyä, koripalloa, lenkkeilyä yms. Jokainen tekee ja toimii oman kunnon ja taitotasonsa mukaan, niin myös tässäkin asiassa, liikunnan ilo yhdistää! Tänä vuonna olemme myös käyneet opiston linjalaiset vuorotellen kerran viikossa ohjaamassa/pitämässä keskuskoululla liikuntatuokioita yläaste- ja lukiolaisille nuorille. 

Liikkua on siis saanut tällä linjalla paljon, ja lisää liikettä on tulossa (JEE!). Hienoja hetkiä on koettu yhdessä. Innolla jatketaan talveen, odotellaan (ehkäJ) lunta ja talvilajeja, joihin pääsemme syventymään. Hiihtoa, luistelua, laskettelua…Nyt vielä tiivistettynä allekirjoittaneen oma näkemys ja ajatuksia opistovuoden aloituksesta: ”A-I-V-A-N M-A-H-T-A-V-A-A!” :-) Taisi myös lausahtaa erään viihdeohjelman sketsihahmokin.
 
Kulunut syksy on kehittänyt kehoa, ja ennen kaikkea mieltä. Paluu oppimisen maailmaan on avannut eräänlaisen uuden mahdollisuuden suorittaa uudestaan ja paremmin, mikä jäi aikoinaan koulumaailmassa ”puoliteholla” suoritetuksi. Uuden asian oppiminen, tai itsessään se, että on uusien asioiden äärellä ”ähräämässä” valveuttaa kummasti, ja avaa uusia polkuja, ties minne! Omalla kohdalla olen huomannut, että ajatuksista kaikki lähtee liikkeelle, joten sallin tai ainakin pyrin sallimaan, itselleni vain hyviä ja kehittäviä ajatuksia. Ennen pitkää huomaa, että unelmat ja ajatukset käyvät pikkuhiljaa toteen. Ollaan siis armollisia itsellemme, eikä täytetä mieltämme negatiivisillä mietteillä! Hellitään itseämme hyvillä ajatuksilla! Toivottavasti jokaisella on jokin asia, mitä kohti tavoitella, tämä pitää sen pään sisäisenkin lihaksen liikkeessä. :-)

Jaellaan taasen ajatuksia tämän ryhmän puolesta kun ne kirjoitusmuotoon saadaan.
Oikein hauskaa ja energistä alkutalvea kaikille! :-)

Jenni Hiironen, 3.11.2016




torstai 20. lokakuuta 2016

Syksyn kuulumisia


Opiskelijat ovat olleet opistolla elokuun puolesta välistä lähtien ja pikapuoliin ensimmäiset ryhmät lähtevät työssäoppimisjaksoille ja ammattitutkintokoulutuksessa olevat ensimmäisiin näyttösuorituksiin. 

Päiväopiskelijaryhmien opintojen lisäksi opistolla on ollut syksyn aikana monia täydennyskoulutuksia ja tapahtumia - ja tulossa toki vielä lisää!  Muutamat kuvat kertokoon puolestaan :-)


Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen tutustumisiltapäivä.
Kirkkovuoden näkötornista on upeat näkymät Pääjärvelle.


Tuntiaiheena Oppimaan oppiminen.
Draaman abc -kurssilla saatiin vinkkejä ja ideoita,
kuinka draaman menetelmiä voi käyttää kasvatus- ja opetustyössä.

EA1-kurssilla opittiin auttamaan hätätilanteessa ja
tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa.

Onneksi tässä ollaan tällä kertaa harjoitustilanteessa.

Perusruuan valmistusta.
Hoiva-avustajat järjestivät pienimuotoiset messut
aihealueena lasten perussairaudet.


Artrannan residenssivieras Mikko esittäytyi opiskelijoille ja opiston väelle.

Omaishoitajien virkistyspäivä alkoi yhteisellä osuudella.
Omaishoitajien virkistyspäivän ohjelmaa.

Hoiva-avustajalinjan opiskelijat osallistuivat
Vie Vanhus Ulos- kampanjaan.


 Tunnetaidot työelämässä -kurssi.



Lasten syysseikkailuleirinllä riitti monenlaista puuhaa:


 





Ruokailutiloissa ihastusta herättävät upeat koristekurpitsat.
Ja ulkona myös...


.

Opiston seinustalla kiertävä villiviini syksyn väriloistossa.

Tienvarsiständi muistuttaa opiston lounasajasta
- tervetuloa lounaalle arkipäivisin klo 11-13!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Tulisinko opistoon?


Suurin osa nuorista on saanut tiedon jatko-opiskelupaikasta, mutta jos kuitenkin tällä kertaa ei tärpännyt voi opistolle hakea aina elokuuhun saakka ja opintolinjoja on monia. Moni miettii myös syystä tai toisesta ammatin vaihtamista tai täydennyskoulutusta työelämän tarpeisiin.

Kansanopistossa opiskeluun liittyy useita monia kysymyksiä joten kokosimme muutaman vastauksen mieltä askarruttaviin asioihin.


Kevään 2016 yhteinen retkipäivä
Pyhä-Häkin kansallispuistoon
1. Kansanopistolinjan opinnoista voi saada lisäpisteitä ja korvaavuuksia jatko-opinnoissa, opintoalasta riippuen. Ammatilliseen peruskoulutukseen haettaessa kansanopistovuodesta saa 6 lisäpistettä yhteishaussa. Oppilas, joka on valinnut kansanopistokoulutuksen yhteishaun tutkintoon johtavien koulutusten sijaan ei myöskään menetä 8 ilman tutkintopaikkaa oleville tarkoitettua valintapistettä. Lyhyesti: jopa 14 lisäpistettä vuoden koulutuksesta, korvaavuuksia jatko-opintoihin.




2. Kansanopisto-opiskelu on maksullista. Kuitenkin noin 400 eurolla kuukaudessa (95 e/vko) saat opetuksen, asunnon ja täysihoidon, eikä kansanopisto-opintoja varten tarvitse ostaa esim. oppikirjoja lainkaan. Jos oppilas on työtön tai vailla toisen asteen koulutusta, voi hakemusta tehdessään hakea suoraan meiltä vapaamuotoisella hakemuksella opintosetelirahoitusta. Täysi opintoseteli tarkoittaa, että opetuksen osuutta ei veloiteta oppilaalta lainkaan. Tällöin maksat vain asumisesta ja ruoasta, parisataa kuussa.

Hoiva-avustajalinja järjestää
virkistyspäiviä yhteistyökumppaneille.
3. Hoiva-avustajalinjallamme opiskelu on hyvin käytäntöpainotteista ja yhdessä työelämän kanssa toteutettua – useat opiskelijamme ovat saaneet työpaikan jo ennen valmistumistaan.
Terveysliikuntalinjan hupparimuoti keväällä 2016

Terveysliikuntalinja
soveltuu kaikille liikunnasta terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Käsityöilmaisun linjalla luovaa iloa ja osaamista alan jatko-opintoja suunnitteleville,
täydennyskoulutukseksi,vuorotteluvapaata tai yritystoimintaa suunnitteleville.
Kudontakurssin tuotoksia.

Kasvatus- ja psykologisten aineiden linjan
opiskelu sujuu kahvittelun lomassa

 








Kasvatus- ja psykologisten aineiden linjalta
valmiudet mm. yliopistollisiin opintoihin. Katso
lisätietoja http://www.keokarstula.fi/6

4. Vuodessa ammattiin! Meillä on tarjolla täysi-ikäisille opiskelijoille aikuisten ammatillista lisäkoulutusta, jossa voi suorittaa ammattitutkinnon. Jatko-opiskelemaan pyrkivien kannattaa huomioida, että Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan- ja Perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittaminen antaa myös kelpoisuuden vastaavan alan ammattikorkeakouluopintoihin. 

Yhteiset liikuntatuokiot kerran viikossa.
Hmm...omassa keittiössä valmistettu
ruoka jälkiruokineen on maukasta!
Ammattitutkintokoulutuksessa koulutuskustannukset opiskelijalle ovat 580 eur (sis. opetus, lähiopetuspäivinä lounas ja päiväkahvi). Opistolla majoittuvat maksavat lisäksi 50 eur/viikko (majoitus 2 hh, aamupala ja päivällinen). Erikseen maksettavia ovat myös tutkintotoimikunnalle maksettava tutkintomaksu 58 eur sekä maksu mahdollisista avoimen yliopiston opinto-oikeuksista.


5. Kaikilla opistoilla on jokin tausta-aate. Opistolle on vapaus olla ja tulla omana itsenään. Evankelisuus näkyy päivittäisessä toiminnassamme lähinnä aitona välittämisenä läheisistämme, sekä yhteisöllisenä toimintana. Osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin (mm. adventtihartaus, joulujuhla) on vapaaehtoista.

Keväällä opiskelijamme tekivät opiston esittelyvideon. Linkki videoon tästä:






Tervetuloa opiskelemaan!

Hae koulutuksiimme sähköisellä hakemuksella osoitteessa http://www.keokarstula.fi/lomake.html?id=2

Tai kysy lisää kansanopisto@keokarstula.fi p. 014-5252 200 (ppm/mpm)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

KÄSITYÖILMAISUN LINJA


Käsityöilmaisun linjan vuosi saatiin päätökseen. Vuosi oli työntäyteinen- siitä kertoi linjan kevätnäyttelykin. Vuoteen mahtui paljon ilonhetkiä, hervotonta naurua yhdessä, toisten tukemista, joskus vähän itkuakin eli normaalia érilaisten ihmisten kanssakäymistä. Opettajan näkökulmasta vuosi meni taas nopeasti vaikka joskus tuhansien ja tuhansien ajokilometrien jälkeen tuntuikin, että loppuisi jo. Saapuminen työpaikalle ja innokkaat opiskelijat saivat tällaiset ajatukset unohtumaan. Tänäkin vuonna ryhmään mahtui käsityöalalle aikovaa, irtiottoa normaalista työstä ja virkistystä arkeen ja tutustumista käsityöalaan eli hyvin erilaisia lähtökohtia. Ryhmä oli tiivis ja ryhmän tuki toiselle oli ihailtavaa. Keväällä opettajaan iskee haikeus ja samalla toivo siitä että opiskelijat saavuttaisivat ne unelmansa, joista vuoden mittaan on puhuttu ja joihin on tavoitteita asetettu.


Olen kerännyt joitakin valokuvia vuoden mittaan tehdyistä töistä.



Kudontakurssilla syntyi mattoja ja liinoja, Tämä työ oli oppilaan toinen kudonnainen elämänsä aikana... takana huovutettu takkikangas, jossa myös käsinkirjontaa.



Matto syntyi kudontakurssilla trikookuteesta.

Kokeilimme myös kuvansiirtoa puulle.  Betonitöissä teimme kaikkea kivaa sisälle ja ulos. Pöydälla vahabatiikkikurssilla toteutettu kangas, jossa ohjaajana Sirpa Hasa. (Hasadesign)



Betonista tukiverkon avulla voidaan muovailla myös vaikkapa patsaita.



Värjäys ja kankaanpainanta: vanhat kankaat ja pitsiliinat ja peitot löysivät uudet sävyt pintaan ja uusia käyttötarkoituksia. Kirjojen kannet ovat painantakurssin tuotoksia. Kirjat sidoimme käsin.

Lähikuvassa huovutetun takin tekijä.


Lankojen värjäys luonnonväreillä kuului syksyn ohjelmaan, samoin huovutus. Esillä myös valmiiksi värjätyistä langoista kudottuja villasukkia, joka oli oppilaan oma harrastus koko vuoden eli opettajan puhuessa hän neuloi:)) Terkkuja Eeva!

Metallilankapunontaa ja aurinkovärjäystä.

Ompelukurssilla teemana  vaate valmiskaavoilla.
Tässä taidonnäyte oppilaan osaamisesta ja halusta opetella uusia asioita!!

Lautanauhaa tulossa.



Pirtanauhan kudontaa.

Luonnonmateriaalit: risunpunontaa

Risunpunontaa. Opettajana muotoilija Riikka Jokisalo.
Luonnonmateriaalipunonnat sisältyvät linjan ohjelman. Tässä pajusta punottuja töitä.


Pajukori viime syksyn pajuista.



Kankaanpainantaa omalla suunnittelemalla kuviolla seulan avulla.
Kankaanpainantaa seulan avulla. Kangas värjätty ensin käsin.

Kankaanpainantaa seulan avulla. Kuva kopioitu omaan käyttöön.

T-paidan tuunaus värjäämällä uudelleen.

Vanhan lakanan värjäys pöytäliinaksi.

Linjan ohjelmaan sisältyy myös kuvataiteita. Piirtämistä ja maalaamista voi toteuttaa myös esimerkiksi kankaanpainannan ja vahabatiikin tekniikoissa, paperimassatöissä, jopa betonitöitä voidaan kuvioida maalaamalla.


Parhaimmat kiitokset joka kevät saa meidän mahtava keittiö!! Keittiöltä voi myös tilata leivonnaiset kotiin tai voit varata juhlat meidän taloomme.


Haku linjalle on käynnissä parhaillaan:  http://www.keokarstula.fi

Toivotan kaikille oppilailleni ja yhteistyökumppaneilleni oikein ihanaa kesää ja onnea tuleviin haasteisiin Anna-Mari Kaskisen sanoin: Tärkeintä ei ole ne päivät, jotka ovat menneet vaan ne päivät jotka ovat jääneet muistiin.

Sinikka Olkola, käsityöilmaisun linjan opettaja. p. 044 5252208, sinikka.olkola@keokarstula.fi
 opiston toimisto  044 5252200.  kansanopisto@keokarstula.fi