perjantai 27. lokakuuta 2017

Ajatuksia hoiva-avustajalinjasta

Meidän ryhmämme muodostuu monesta eri ammatista; on kokkia, puhelinmyyjää, myyjää, lukiolaista jne. Mutta vaikka tulemme eri ikäryhmistä ja aloilta, olemme löytäneet hyvän ryhmähengen ja ryhmässämme voi olla oma itsensä. Olemme oppineet jo tuntemaan toisemme. Jos joku on poissa, sen voi huomata.

Kahdessa kuukaudessa olemme opiskelleet jo monia erilaisia juttuja. On ollut draamaan abc, jossa opimme toisistamme ja ilmaisemaan itseämme. Ensiapukurssilla harjoittelimme toimimaan hätätilanteissa ja perusruuanvalmistuksessa valmistimme hyvää ruokaa. Olemme opiskelleet myös oman alamme juttuja, kuten ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa ja millaista on ikääntyneen hoivatyö, mitkä ovat myös olleet todella mielenkiintoisia. Olemme tehneet paljon erilaisia ryhmä- ja paritöitä, opiskelleet itsenäisesti ja opettajajohtoisesti.

Meillä alkaa marraskuun puolivälissä kuukauden kestävä työharjoittelu, jota odotamme innolla. Jokainen pääsee omalla paikkakunnallaan tutustumaan valitsemaansa paikkaan, usealla se on hoivakoti.  Kaiken kaikkiaan linja on ollut positiivinen yllätys, olemme viihtyneet täällä. Opiskelu on mielenkiintoista ja hauskaa, kaiken lisäksi meillä on ihana opettaja.



Hoiva-avustajalinjan opiskelijat (10/2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti