keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Huovasta monenlaista


Huovutus on käsityölinjallamme suosittu aihepiiri, jota opiskellaan useampaan kertaan vuoden mittaan eri tekniikoita käyttäen. Tällä kertaa huovasta muotoutui mm. hattuja, ja kaikenlaista muutakin pientä ja käytännöllistä.

Hattumaakarina



Kuvassa Riikan huopahatun tekovaiheet. Ensin huovutetaan villasta kaavan avulla hattuaihio, joka on reilusti suurempi kuin valmiin hatun koko. Sitten valitaan hattutukki (tässä kuvassa hieman suurennetaan kokoa superlonin avulla). Kostea huopakangas levitetään muotin päälleja aloitetaan varsinainen muotoiluvaihe, jossa hattua myös vanutetaan ja kutistetaan lopulliseen kokoonsa. Leikataan ylimääräiset reunavillat pois ja vanutetaan vielä reunakerrokset yhteen. Annetaan kuivua ja viimeistellään reunanauhalla. Tähän hattuun tulee vielä koristenauhat ulkopuolelle.


EDIT: Riikan hattu valmiina. Ympärillä itse punottua lautanauhaa.
Huovutettu myssy, kuvassa vielä reuna ompelematta.

Pientä ja sievää


Huovutettu pussukka kissan ruokapusseille tai kisunleluille.
Kissa osaa itse tassullaan ottaa lelut kun ne on tarjolla.
Lisää myös haastavuutta saada lelut.
Huovutettu avaimenperä - Tuulin työt tunnistaa jo uniikista tyylistään! Kuin myös pikkuisen huovutetun liskolemmikin.

Huopapunos


Huopapunosta tehdään rullaamalla solumuovin välissä.
Huopapunoksen tiivistäminen

Tekniikoita: vapaalanka- ja nunohuovutus

Vapaalankahuovutus: alla lakana, jonka päälle kieputeltiin villahahtuvaa, lakana päälle, rullataan, sidotaan kiinni ja pesukoneeseen hienopesulle. Hahtuvat huopuvat kiinni.


Nuno-huovutuksessa esihuopaan yhdistetään erilaisia materiaaleja (kimallekuidut, pitsit, kankaanpalat jne...), jotka "liimataan" kiinni peittäen koko työ silkkisifongilla. Työn edistyessä rakennusvaiheesta huovutukseen (rullaus, heittely), muodostuu huovan pintaan kolmiulotteisia "kuplia" aina sinne, missä kohtaa on estoja (kimallekuidut, pitsit jne..).
Lopputuloksena on upea, kevyt, -rakenteeltaan mielenkiintoinen asustekangas. Nunotetut asustekankaat myös kestävät käytössä hyvin. Villan nyppyyntyminen vähenee ja myös huovalle ominaista venymistä saadaan estettyä pintarakenteen ansiosta.
Parhaimmat pintamateriaalit nunoihin ovat silkkisifonki, pongee-silkki sekä sideharsokangas.

Lähde: http://awennstrom.fi/cfk_files/File/nuno_ohjeet.pdf

Tässä työssä ei ole esihuopaa pohjalla, vaan suoraan silkkisifongin päälle ladottiin merinovillaa ja  lankoja, jotka rullaustekniikalla kiinnittyivät silkkiin.


Valmis nunohuovutustyö

Nunohuovutusta harson päälle

Riikan silkkishaalin tekoa nunotekniikalla


EDIT: Riikan shaali valmiina.
Nunohuovutukseen yhdistettiin vielä helmikirjontaa.
Riikan shaalin helmikirjontaa.
Yllä kuvassa: Riikka huovuttaa koristeita, siis kuinka ollakkaan, jälleen aika suuri työ alkuvaiheessaan. "Tästä pitäisi tulla nuno-huovutustekniikalla iso silkkishaali. Opistolta löytyi hieman yli kaksimetrinen pala ponge-silkkiä ja tietenkin minun piti saada se käyttööni. Olin alunperin hankkinut reunoissa näkyvät merinovillahuopapalat, (niistä piti tulla huopakukkia ) ja aina vain jonkun työn ollessa kesken, kukkia ei koskaan valmistunut :). Siispä hankitulla taidolla silkkiä värjäämään ja tuloksena kaunis vihreä kangas. Em. merinovillahuopapaloista ei olisi tullut yhtenäinen reunus, siis piti hieman miettiä kuinka villasuikaleet, (n.15cm leveät) asettuisivat nätisti silkin reunoille. Seuraava työ olikin harsia ne kiinni ja sitten suunnittelemaan itse koristelua. Tässä tulossa punaisesta merinovillatopsista isoja kukkia tai jotain sen tapaista. kunhan villojen asetteluvaihe on valmis, niin lämmintä mäntysuopaliuosta suihkutetaan päälle ja koko komeus solumuovin sisään (alla on jo muovia) ja tekele rullataan tiiviisti putken ympärille. Solmitaan tiukkaan monesta kohdasta ja eikun rullaamaan. Sekä käsin "kauliten" tai lattialle ja jaloin painaen ja rullaten. Välillä auki ja katsastetaan onko kuviot tarttuneet ja reunapalat huopuneet kiinni ja uudelleen rullaamaan...  Joku kurssillamme keksikin että jaloin rullaamisvaiheessa voi ihan hyvin nojata pöytään ja lukea vaikka päivän lehden siinä sivussa."






Huivi vapaalankatekniikalla.Materiaalina hahtuvaa ja kiharaa villatopsia, joka on itse värjätty.

Huopatossutehtaassa



Hattujen, pussukoiden, myssyjen ja huivien lisäksi suosittu huovutuskohde on kunnon töppöset. Kuvasarjassa Satun ja Eija tossut.




Käsityötaidetta


Tuulin triptyykki. Idea sarjaan lähti leffasta "The nightmare before christmas".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti