keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Opiskelu ja elämä opistolla

 Millaista opiskelu opistolla on?

Opiskelu opistolla ei ole pelkkää tunnilla istumista. Opiskelemme paljon yhdessä: teemme erilaisia ryhmätöitä, käytämme oppimiskahvila -tyyliä ja järjestämme erilaisia “messuja” toisillemme. Keskustelemme tunneilla paljon, emme pelkästään kuuntele. Olemme myös tehneet tutustumiskäyntejä esimerkiksi Lehtimäen opistolle, sekä toimintakeskuksiin.
Tänä vuonna olemme olleet mukana Sykettä kylässä -hankkeessa, jossa järjestimme erilaisia aktiviteetteja pienille kylille. Järjestimme esimerkiksi bingoa, yhteislauluja, erilaisia kilpailuja ja mukavaa yhdessäoloa. Lisäksi olemme järjestäneet erilaisia liikuntatunteja lapsille ja nuorille, syyslomaleirin alakouluikäisille ja satutunteja kirjastossa.

Opisto tarjoaa erilaisia kursseja: tänä vuonna olemme suorittaneet ensiapukurssit, hygieniapassin, sekä alkusammutuskurssin.

Opisto on pieni, joten tunnemme kaikki toisemme. Opettajilla on aikaa huomioida opiskelijat yksilöllisesti ja he ovat kiinnostuneita opiskelijoiden viihtyvyydestä. Emme opiskele pelkästään omien opettajiemme kanssa, vaan meillä käy paljon asiantuntijoita koulun ulkopuoleltakin: liittojen edustajia, kouluttajia liittyen esimerkiksi monikulttuurisuuteen, draamaan ja perhehoitajuuteen.
Tänä vuonna meillä on opiskelijoita eri kulttuureista: Venäjältä, Amerikasta, Afganistanista, sekä Taiwanista.

Koululla on mahdollisuus monipuoliseen liikuntaan. Maanantaisin pelaamme sählyä, ja keskiviikkoisin liikumme vaihtelevasti toiveidemme mukaan. Lisäksi olemme retkeilleet ja käyneet melomassa yhdessä. Kuntosali on opiskelijoille vapaassa käytössä.


Asuminen opistolla

Asuminen opistolla on hyvin edullista. Hintaan kuuluu todella hyvät ruoat. Asuntolassa on myös keittiöt, joissa voi itse kokata. Omia astioita ei tarvitse tuoda. Liinavaatteet tuodaan mukana. Asuntolassa asuvilla on mahdollisuus käyttää pyykkitupaa. Oman huoneen siivouksesta olet vastuussa itse, mutta kerran viikossa siivooja käy siivoamassa yhteiset tilat. Asuntolassa on wi-fi.
Opiston sijainti on hyvä: keskusta ja peruspalvelut ovat lähellä, eikä bussipysäkille ole pitkä matka. Liikuntamahdollisuudet ovat hyvät: kuntorata on lähellä, lisäksi talvella järvelle pääsee hiihtämään koulun rannasta. Koululla on mahdollisuus saunoa ranta- tai sisäsaunassa. Rannasta pääsee myös uimaan.

Suosittelemme opiskelua opistolla!

Made by: Kaito-linjan opiskelijat 2017-2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti